1963 vene rakennetaan

Ilpo Kauhasen kirjasta ”Veneenrakentaja Eino Antinoja, Vene tehty menestymään, ISBN 951-664-155-5)

Kone Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Herlin (1932-2003) oli Merenkävijät ry:n jäsen vuodesta 1947 lähtien. Hän kilpaili aluksi voitokkaasti Sulka-veneellä, mutta purjehdus jäi vuosiksi taka-alalle työtehtävien vuoksi. Hänen isoisänsä, insinööri Harald Herlin, oli aikanaan innokas purjehtija. Hän myös suunnitteli purjeveneitä. Itselleen hän oli suunnitellut amerikkalaisen 6 metrin säännön mukaisen purjeveneen - "Sentan" - joka rakennettiin Uddeholm Varv -nimisellä veistämöllä Rajasaaressa Helsingissä vuonna 1906.

Vene oli "Hyvä kovan tuulen vene, joka voitti Nikolajeffin Pokaalin kolme kertaa vuosina 1906-

1909 ja sai pokaalin ainaiseksi haltuunsa." (Nyländska jaktklubben 1861-1911) (Henrik Ramsay: Purjehtijan muistelmia)

Pekka Herlinillä oli näin suvun perintönä innostus purjehdukseen. Hän aloitti 1960-luvun alussa uudelleen purjehdusharrastuksensa. Hän päätti rakennuttaa uuden purjeveneen ja halusi sen suunnittelijaksi suomalaisen. Pekka Herlin kääntyi hyvänä venesuunnittelijana tunnetun turkulaisen diplomi-insinööri Jarl Lindblomin puoleen ja pyysi häntä suunnittelemaan itselleen nopean matkaveneen. Ruotsalainen venesuunnittelija Olle Enderlein oli suunnitellut insinööri Henrik Lavoniukselle meriristeilijän, "Lavonan", joka valmistui vuonna 1959 Ludwig Wileniuksen veistämöllä. Lavoniuksen mukaan hänen tavoitteenaan oli saada "helppohoitoinen meriristeilijä, jota vauhtiominaisuuksiensa vuoksi ei tarvinnut pakottaa määrättyyn mittalukuun arvokkaiden tilojen kustannuksella." Uusi vene täytti nämä vaatimukset. "Lavona" oli Pekka Herlinin mielessä, kun hän antoi Jarl Lindblomille perusteita uuden veneen suunnittelun pohjaksi. Rakennettavan veneen linjoissa on myös yhtäläisyyksiä Jarl Lindblomin Argentiinan Meriministeriölle 1950-luvulla suunnitteleman viiden Kansainvälisen 5-metrin purjeveneen linjojen kanssa.

"Lavona" purjehtii edelleen KTM Martti Saikun omistamana "Linda Maria"- nimisenä rekisterinumerolla OR L-l.

Pekka Herlin ilmoitti Jarl Lindblomille ylimalkaiset mitat tulevasta veneestä ja halusi ennen kaikkea nopean veneen. Lindblom määritteli lopulliset spesifikaatiot ja materiaalivalinnat. Lujuuslaskelmat tarkisti Det Norske Veritas, joka teki konstruktioon hyväksi katsomansa muutokset.

Vaikkakin lähtökohtana oli osittain kilpavene, uusi vene konstruoitiin puhtaaksi matkaveneeksi, ottamatta huomioon silloin voimassa olevia tasoitussääntöjä. Suunnittelun tavoitteena oli luoda mahdollisimman nopea purjevene - mikä tavoite saavutettiinkin. (Piirustuksiin Jarl Lindblom on merkinnyt: "Aux. Cruising Yacht" for mr. Pekka Herlin.) (Henrik lavonius: Havskryssaren s/y "Lavona", Merikarhut ry, vuosikirja 1961.) (Gustav W. Norrmen: Vind i seglen, Borgå 1989.)

Uuden veneen rakentajaksi Pekka Herlin ja Jarl Lindblom valitsivat Ludvig Wileniuksen Porvoosta, koska hän oli tunnettu työnsä hyvästä laadusta. Pekka Herlin lausui kerran tämän kirjan kirjoittajalle, kun keskustelimme "Auran" rakentamisesta:

"Sitä paitsi 'Ludde' Wileniuksella oli vielä toisessa kädessä kolme sormea jäljellä; yhden niistä hän kyllä sitten menetti rakentaessaan 'Auraa'."

Muita mahdollisia rakentajia olisivat olleet Vator Oy Jollaksessa ja Nils Jonasson Pirttisaaressa. Erinomaisesta laadustaan tunnettu Turun Veneveistämö Oy - Åbo Båtvarf Ab oli jo siirtynyt lasikuituvahvisteisten veneiden tuotantoon. Antinojaan hän tutustui paremmin vuonna 1966 Tanskan Kuninkaallisen Pursiseuran 100-vuotisjuhlien yhteydessä järjestetyssä avomerikilpailussa, Skaw Racessa.

Wilenius noudatti rakentaessaan suunnittelijan piirustuksia, mutta oli hänellä omiakin näkemyksiä - hän muotoili muun muassa ruffin piirustuksista poiketen. Materiaalin valinta suoritettiin Lindblomin määräysten mukaan, ja se on erittäin korkealaatuista. Runko on mahonkia, emäpuu ja steevit ovat irokoa, painokaaret hikkoria ja kiinnitysruuvit piipronssia. Veneessä on luonnollisesti teak-kansi, jonka alla on mahonkivaneri. Painoköli on valettu lyijystä.

Alkuperäisen piirustuksen mukainen masto oli varustettu viulusaalingeilla ja yhdellä varsinaisella saalinkiparilla. Rakennusvaiheen aikana Jarl Lindblom muutti maston tuennan siten, että se varustettiin kahdella saalinkiparilla mittojen pysyessä muuten samoina. Ontto masto valmistettiin silver sprucesta, ja se on asennettu kannelle kenkään, joka ei ole säädettävä. Kannen alla mastoa tukemassa on leveä liimattu palkki, mikä puolestaan tukeutuu vaatekaapin ja WC:n rakenteisiin. Jarl Lindblom suunnitteli apumoottorin sijoitettavaksi siltakannen (bridge deck) alle, mutta Pekka Herlin piti moottoria tarpeettomana. Sähkön saantia varten pilssiin sijoitettiin suuri määrä akkuja. Urheilutarpeita Oy valmisti dakronista täydellisen purjevarustuksen mukaan lukien nylon- spinaakkerin.

Uusi vene valmistui vuonna 1963. Se nimettiin "Auraksi". "Aura" merkittiin Suomen Purjehtijaliiton rekisteriin rekisterinumerolla OR L-35. Mitat: pituus 12,40 m, leveys 2,50 m, syväys 1,77 m, uppouma 5,7 t ja purjepinta-ala 48 m2.

Avomerikilpailuja varten" Aura" mitattiin RORC II -luokkaan. "Aura" purjehtii hyvin ja on erinomainen luovivene. Veneen purjepinta-alaa pienennettiin kaksi kertaa isopurjeen puomia katkaisemalla. Toimenpiteen tarkoituksena oli saada edullisempi mittaluku. Suuresta purjepinta-alasta ja veneen pitkästä ja kapeasta vesilinjasta johtuen "Aura" sai tasoituskertoimen, jolla mitattuna se ei tulosluetteloissa menestynyt kovin hyvin, vaikkakin oli purjehtinut radan kilpailun nopeimpana veneenä.

Luonnollisesti Pekka Herliniä tämä tilanne harmitti, ja hän alkoi miettiä uuden kilpailukykyisemmän avomeripurjeveneen hankkimista. Hän tutki maailmalla julkaistujen uusien avomerikilpaveneiden selostuksia, niiden ominaisuuksia ja kilpailumenestyksiä. Tällöin hän kiinnitti huomiota Sparkman &: Stephensin suunnittelemaan uuteen brittiveneeseen " Firebrandiin".

Syksystä 2000 lähtien veneen omistajina olivat Hannu Peltonen ja Olli Voima. Vene purjehti Helsingin Työväen Pursiseuran rekisterissä uudelleen "Auraksi" nimettynä. Vuoden 2007 alusta veneen omistajat ovat Mikael Aminoff, Marko Nykänen, Klaus Pohjanpalo ja Paavo Tikka. Veneen nimi on edelleen ”Aura” ja sen kotisatama on HSS, Hki Liuskasaari.

Päätös uuden avomerikilpaveneen rakentamisesta

Vuoteen 1965 mennessä Gotland Runt-kilpailu oli saavuttanut vakiintuneet muodot. Sen lähtö oli jo siirretty Visbyn edustalta Sandhamnin edustalle. Maali oli edelleen Sandhamnissa. Samana vuonna Airisto Segelsällskap i Åbo täytti 100 vuotta. Kunnioittaakseen juhlivaa seuraa Kungliga Svenska Segel Sällskapet, joka toimi Gotland Runt -kilpailun järjestäjänä, päätti, että kilpailun maali on Suomessa, Utössä. Maaliin tulon jälkeen purjehdittiin Turkuun, jossa juhlaan osallistuvat veneet kiinnittyivät Aurajokea reunustavaan laituriin. Tästä on olemassa myös TV2 ohjelma ”Aura tuulenhenki”, joka on esitetty 20.2.1966.

Pekka Herlin osallistui "Auralla" tähän Gotland Runt-kilpailuun. Hän ei ollut kuitenkaan kilpailun tulokseen tyytyväinen. Kilpailun alkuosa, Almagrundetilta Gotlannin eteläkärkeen, Hoburgiin, oli vastaista luovintaa, ja tällä osuudella "Aura" jäi jälkeen useista kilpailijoistaan. Sen sijaan radan loppuosuudella Gotlannin etelä kärjestä Utöön "Aura" purjehti hienosti ohittaen kilpailijoitaan. "Aura" saavutti 11. sijan 22 kilpailijan joukosta luokassaan. Kilpailun tuloksia analysoitaessa voitiin havaita, että Sparkman & Stephensin suunnittelemat veneet olivat luoviosuudella ylivoimaisia ja ne myös voittivat RORC -luokat II ja III.

Tämän kilpailun lopputuloksena Pekka Herlin päätti, että "Aura" on korvattava nykyaikaisella avomerikilpaveneellä, ja sen suunnittelee Sparkman & Stephens. Pekka Herlin oli tutkinut muun muassa Yachting World -lehdessä esiteltyä, englantilaiselle Dennis P. Millerille rakennettua "Firebrandia" ja sen kilpailumenestystä. Selvittelyidensä tuloksena Pekka Herlin päätti, että hänen uuden veneensä suunnittelun oli pohjauduttava "Firebrandiin". Hän otti yhteyden suoraan Olin Stephensiin ja kävi hänen kanssaan neuvottelut uuden veneen suunnittelusta.

"Aurasta" saamiensa kokemusten perusteella Pekka Herlin asetti suunnittelun lähtökohdaksi sen, että uuden veneen tuli kantaa purjeensa hyvin. Tämä on edellytyksenä, että veneellä kyetään luovimaan kovassa tuulessa ja merenkäynnissä. Siksi hän vaati, että kölipainosuhteen tuli olla yli 50 %. Olin Stephens vastusti vaatimusta sanoen, että hän ei ole aikaisemmin suunnitellut venettä, jonka kölipaino ylittää 47 % kokonaispainosta. Koska suunnittelun tarkoituksena oli luoda menestyksellinen avomerikilpavene, oli myös luonnollista, että veneellä tuli olla mahdollisimman edullinen mittaluku.

Pekka Herlin esitteli Merenkävijät ry:n vuosikokouksessa keväällä 1966 uudelle veneelle asetetut vaatimukset. Edellä mainittujen perusvaatimusten lisäksi (Suomen Purjehtijaliiton Avomerijaoston sihteeri Antero Wiherheimo kirjasi Pekka Herlinin esitelmästä seuraavaa:

”--- purjeveneen turvallisuudelle ja merikelpoisuudelle yleisesti asetettavien vaatimusten lisäksi tuli sen ainakin tyydyttävästi täyttää mm. seuraavat, erityisesti kilpapurjehduksen kannalta tärkeät vaatimukset:

- tehokkaan purjehtimisen kannalta on suuri kansiala tärkeä tekijä, joten ns. ”flush deck” olisi tähän tarkoitukseen mitä sopivin,

- kansitilat tuli järjestää siten, että eri toiminnat häiritsisivät toisiaan mahdollisimman vähän, erityisen huomion arvoinen seikka oli veneen ohjaamisen ja purjeiden hoitamisen erottaminen toisistaan,

- myös kannen alla tapahtuvien erilaisten toimintojen, kuten nukkumisen, ruoanlaiton ja navigoinnin tuli mahdollisimman suuressa määrin tapahtua toisistaan erillään.

Sisustuksesta mainittakoon, että veneessä on makuusijat 8 hengelle; keulakajuutassa 2, salongissa 4 ja peräkajuutassa 2. Käymälä on sijoitettu keulakajuuttaan. Salongissa ovat pentry ja ruokailutilat sekä peräkajuutassa kipparin ja navigaattorin tilat. Navigaattorin pöytä on niin suuri, että sille mahtuu normaali merikortti taittamatta."

Kannelta johtaa veneen sisäosiin kaikkiaan kolme sisäänkäyntiä: takimmainen päällikön kajuuttaan, keskimmäinen johtaa salonkiin ja keulimmainen keulakajuuttaan. Sisustuksen suunnittelussa on huolehdittu erityisesti tuuletuksesta. Tämän vuoksi muun muassa kaapeissa ei ole lainkaan ovia.

Lopulta Olin Stephens suostui Pekka Herlinin vaatimaan kölipainosuhteeseen, mutta esitti samalla, että uusi vene tehtäisiin "Firebrandista" poiketen jaetulla vedenalaisella lateraalipinnalla ja negatiivisella peräpeilillä. Pekka Herlin hyväksyi suunnitelman, ja "Firebrandin" uloslyöntitaulukkoon (Offset plan) tehtiin vedenalaisen jaetun lateraalipinnan edellyttämät muutokset.

Pekka Herlin kävi lopulliset neuvottelut uudesta veneestä Olin Stephensin kanssa Tukholman Grand Hotellissa.

Myös "Firebrandin" vedenalainen lateraalipinta jaettiin myöhemmin. Helsingin Sanomissa ollut artikkeli kertoo seuraavaa:

"Rakenteeltaan uusi Lygaia vastaa englantilaisen Dennis Millerin kuuluisaa Firebrandia, jonka alkuperäisversiosta vene poikkeaa ainoastaan peräsimensä suhteen. Millerin Firebrand oli ensin varustettu (evä)kölin jättöreunaan sijoitetulla peräsimellä, kun taas Lygaian runko on varustettu niin sanotulla skegillä ja erillisellä peräsimellä. Myöhemmin kokeiltiin tätä ratkaisua Firebrandissa tilapäisrakenteena ja sittemmin brittivene on muutettu lopullisesti tähän rakenteeseen."

Lygaian rakentaminen

Pekka Herlin osallistui vuoden 1966 Skaw Raceen Auralla. Miehistöön kuulunut professori Yrjö Wiherheimo kertoo: ”Takaa lähestyi Firebrand ohittaen läheltä Auran'. Firebrandin ja Auran välinen nopeusero oli hänen arvionsa mukaan ehkä kaksi solmua. Tapaus teki Pekka Herlinin mietteliääksi ja vahvisti hänen päätöstään, että hän oli oikeilla jäljillä uuden avomerikilpaveneen rakennuttamisessa."

Myrskyisässä säässä Auran silver spruce-maston toinen yläsaalinki murtui. Tämän vuoksi kilpailu oli keskeytettävä, ja Auralla purjehdittiin Skageniin, jossa vaurio korjattiin. Kotimatkalla Skagenista Aura poikkesi Christiansön saareen. Lähdettäessä sieltä ylävantin kiinnikepultti petti ja hätärikauksen turvin purjehdittiin Kalmariin, jossa vaurio korjattiin. Antinojakin saapui sinne "Huh-Marillaan" samasta Skaw Racesta. Herlin kutsui Antinojan Auraan ja ilmoitti tehneensä lopullisen päätöksen uuden avomerikilpaveneen rakennuttamisesta. Vene on Olin Stephensin suunnittelema uusi konstruktio "Firebrandin" pohjalta. Pekka Herlin katsoi, että Antinojalla oli näyttöä suurten avomeriristeilijöiden, kuten "Kuohuneidin", "Salta Marinan" ja "Huh-Marin" laadukkaasta rakentamisesta. Tällä perusteella hän pyysi, että Antinoja rakentaisi nyt suunnitellun uuden avomerikilpaveneen.

Lokakuussa 1966 Eino Antinoja, Tauno Rouhiainen ja Risto Kristeri aloittivat uudisveneen rakentamisen Huhmarissa. Oy Mahogany toimitti veneeseen tarvittavan mahongin, jonka Antinoja oli jo etukäteen valinnut ja varannut kolmesta riittävän pitkästä mahonkitukista. Mahonkilaudoituksen lopullinen paksuus höylättynä on 35 mm. Kaaret laminoitiin Antinojan liimausmenetelmällä valkotammesta. Laudoitus kiinnitettiin kaariin piipronssiruuveilla. Keula- ja perärangat ovat laminoitua irokoa, samoin emäpuu. Kansi on luonnollisesti teakia, samoin ruffin katto. Antinojalle tuttu Metallivalimo Lepistö valoi lyijykölin hiekkavalumenetelmällä. Veneeseen asennettiin rattiohjaus. Ohjauksen herkkyys varmistettiin tarpeeksi suurilla vaijeriplokeilla.

1967 - 2000

Auran toinen, kolmas sekä neljäs omistaja eivät venettä kauan omistaneet, sen sijaan viides omistaja osti veneen jo hieman huonokuntoisena vuonna 1979. Vene on ollut koko ajan Helsingin seudulla, ja sinne se myös nyt päätyi. Aura oli 21 vuotta Kruunuhaan edustalla pursiseuran laiturissa ja oli perheen retkeily käytössä vahvasti koko 21 vuoden ajan. Vene oli erittäin hyvässä hoidossa viimeiset 20 vuotta ja siitä syystä Aura onkin luultavasti elämänsä kunnossa tällä hetkellä.

(kirj. Hannu Peltonen)