2009-2010

2010 (meidän 4. vuosi)

Talvella on korjattu purjeita, ohjelmoitu radiopuhelimeen uusi MMSI numero, tehty puutöitä peräluukun ympärillä, pistetty pistopunkan patjat uusiksi ja uusittu syaura.fi domain. Ohjelmassa on vielä ”hätäpumpun” ja paremman pilssi-pumpun hankkiminen, uudet köydet, ankkuriteline ja sähköjen uusiminen. (kirj. Mikael Aminoff)Tässä Aura odottaa vesillelaskua huhtikuun puolivälissä mutta ennen sitä vielä paljon hommia. Kansirakennelmat, kyljet ja pohja hiottu kuten näkyy.Kevään aikana Jukka asensi Auraan "hätäpumpun", eli moottorin jäähdytysvesi voidaan hätätilanteessa, kahvaa kääntäen, ottaa veneen sisältä jos tulee todella iso vuoto. Keväällä ratkaistiin myös pilssipumpun ongelma ja asennettiin oikea, iso, tehokas pilssipumppu aikaisempien lelujen tilalle.
Micke teki hellan kannen, jonka tarkoitus on antaa enemmän laskutilaa tavaroille.Hangossa lähdössä kohti Sandhamnia ja Gotland Classic Race 2010. Micke, Jussi, Jarkke ja Pave.Hangosta kohti Bengtskäriä ja Sandhamnia. Pave varmistaa suunnan.Jussi seuraa tarkkana.
Jarkke pitää taukoa.Micke varmistaa nestetasapainoa. Matkalla oli kuuma ja tuulta ei ollut ollenkaan. Hangosta lähti meidän jälkeen Hangö-Sandhamn kilpailijat, jotka joutuivat samaan pläkään.,Perillä Sandhamnissa.Aura kiinni Sandhamnin laiturissa. Kaikki Classic veneet olivat samassa satama altaassa.
Kilpailutarrat. Pestiin ensin saippualiuoksella jotta saisimme ne irti kilpailun jälkeen. Sandhamn Värdshus oli toinen hienoista ravintoloista Seglahotelletin lisäksi. Kumpaankin olisi pitänyt varata pöytä jo edellisenä vuonna. Meillä on nyt pöytä neljälle Värdshusetin ravintolassa.Sandhamn Värdshus terassi oli meidän tukikohtamme monta kertaa.Seglarrestaurang, KSSS klubi ja kilpailutoimisto.
Matkalla pidettiin esillä myös Itämeren pelastamista Baltic Sea Action Group lipulla. Tässä yksi kilpailijoistamme s/y Vagabonde (Niklas Forsen). Muita olivat Volonté (Marie Krafft), Friendship II (Hilding Mattson NJK), Regina (Jacob Wallenberg) ja 12 muuta Classic Racen osallistujaa. Lähtölinja Svängen fyr. Muita upeita classic veneitä lähtölinjalla.
Lähtöviivan jälkeen saatiin heti aika hyvin tuulta joka vei meitä kohti Almagrundetia.Almagrundetin jälkeen tuli täysi pläkä eikä veneet liikkuneet oikeastaan mihinkään.Tämän jälkeen pientä tuulta ja virsikirjaa, myöhemmin enemmän tuulta ja vielä enemmän tuulta. 1. kääntöpisteen kohdalla oltiin 6. ja Visbyn edustalla vielä ihna hyvissä asemissa mutta sitten alkoi ongelmat. Menetimme kovassa tuulessa.... molemmat isot fallit edestä eikä saatu ylös kuin myrskyfokka jolla nilkutimme kohti maalia viimeisen yön.Ylsimnme kuitenkin maaliin asti vaikka muita hieman hitaammin. Maaliviiva Skanskobb.
Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.

2009 (meidän 3. vuosi)

Syksyllä 2008 tehtiin tilaa uudelle koneelle - Kubota Beta 25 hv - joka asennettiin keväällä 2009! www.veneakselisto.com.. ja tässä sitten uusi kone, joka kylläkin asennettiin vasta keväällä 2009. 25 hv vuodelta 2009.... ja tässä vanha kone. 10 hv vuodelta 1973 ja varmasti lähes 100 kiloa painavampi kuin uusi kone.Talvella jatkettiin mihin syksyllä jäätiin. Auraan asennettiin lämppäri kuivattamaan sisätiloja kesään sateessa sekä kesäkuun ja elokuun viileässä. Hankimme plotterin helpottamaan menoa ja keväällä tehtiin se mitä oli ollut suunnitteella eli asennettiin uusi moottori. Jukka Laine asensi uuden Kubota Beta 25:n, joka osoittautui hyväksi hankinnaksi. Pientä hienosäätöä joudumme tekemään pakoputken ja äänenvaimentajan kanssa mutta hyvin ja aika luotettavasti  uusi moottori kuljetti Auraa kesän aikana. (Micke)
Uudelle lämppärillekin löytyi paikka takakannen alla! Kaikki putket ja ventiillit asennettiin itse ja se oli aika kova homma.Innokkaat tähystäjät hakevat kadonutta tuulta?Matkalla Uuteenkaupunkiin. Kesällä pitkän reissun piti olla Hki-Uki-Ahvenanmaa-Visby-Kuresaari-Hanko-Hki mutta tämä kutistui niin että tänä vuonna jäi pois Gotlanti ja Eesti. Ahvenanmaalla käytiin tervehtimässä Olli Alhoa ja hänen ihastuttavaa vaimoaan Maria heidän saaressaan, Kumlingen Södholmissa. (Micke)HSS: ulkosatama Andö on Inkoossa "Olympiaväylän" lähellä.
Varustamon koko ryhmä AndössäPave miettii noita muita asioita?Alkukesän aikana matkalla Uuteenkaupunkiin.Aura vierasilla Kustavissa, Johteenkulmassa Jussi ja Kirsti Erikkilän torpalla.
Erikkilät tarjoaa matkalaisille matkaeväitä.Kylmä olut Pookin pihalla Ylisenkadulla Uudessakaupungissa www.gasthauspooki.com.Marko ja Pave Micken mökin edustalla suunnittelemassa reittiä. Sundholman edustalla, Micken laiturin edessä  Uudessakaupungissa.
Ystävämme Olli Alhon ja Marin vieraina Södholmissa (Kumlinge)Olli Alhon erinomaiset kestit SödholmissaBomarsundin linnoitus rakennettiin 1832–1854 Ahvenanmaalle Sundin kuntaan. Venäjän keisarikunta tarkoitti sen Ahvenanmaalle sijoitettavien joukkojen tukikohdaksi.
Brittiläiset ja ranskalaiset joukot hyökkäsivät linnoitukseen vuonna 1854 Krimin sodassa ("Oolannin sota"). Puolustajia linnoituksessa oli noin 2 200, (joukossa suomalaisia tarkka-ampujia) ja hyökkääjiä oli noin 12 000. Neljän päivän taisteluiden jälkeen linnoitus antautui.Bomarsundin ravintola, Ahvenanmaa.
Viaporin 19. Tuoppi järjestettiin 15.8.2009 ja mukana oli yhteensä kaikissa luokissa 187 venettä. 
Aura L-35 3. (11,5%) luokassa LYS 1, ajalla 2.10.56 (yhteensä 26 venettä osallistui)
Lygaia FIN-95, 26. (100%) luokassa LYS 1, ajalla 1.48.27
Havis Amanda L-178, 4. (14,2%) luokassa LYS 2, ajalla 2.33.11 (yhteensä 28 venettä osallistui). Kuva on vuodelta 2008. KirjaClubin kanssa oli juteltu jo viime vuonna että "koska lähdetään Auralla"? Nyt sitten syksyllä mentiin pienellä porukalla Helsingin edustalle ja tuulta oli aika tavalla, noin 13 m/s. Tässä Lädä, Pekka ja Markku.Markku Kukkonen nautti kovasti.Jussi ja Markku pistää storaa pakettiin.
Maalis-toukokuussa 2009 Micke oli taas suurella valtamerellä, Tyynellä valtamerellä, viemässä Auran sanomaa. Kuvassa minä, Olli, Arto ja Jukka Tahitin Papeeten satamassa.  2007 Atlantin yli ja nyt Panamasta-Tahitille. Matkaa kertyy legillä Panama-Galápagos 800 mailia, Galápagos - Marquises lähes 3 000 mailia, ja lopuksi Marquisas - Tahiti noin 800 mailia. Yhteensä lähes 4 600 mailia. Tästä oma matkakertomus kuvineen Mickellä. Katso kuvia www.mikaelaminoff.kuvat.fiGalpagossaarilla näimme vuoden, viiden, 25, 75 ja 100 vuoden ikäisiä kilpikonnia, joita hoidetaan ja suojataan erityisessä "reservaatissa”. Ajatelkaa että ennen aikaan suuriin purjealuksiin otettiin kilpikonnia ruoaksi. Niitä säilytettiin ylösalaisin ruumassa, jossa ne raukat pysyivät elossa kunnes miehistö vaati niitä ruoaksi kun suolaliha ei enää maistunut! Kalastamisesta ei Atlantilla joulukuussa 2007 tullut mitään yrityksistä huolimatta. Nyt on uudet ja aivan eritasoiset panoksen piipussa. On hankittu oikeat kalastusvälineet ja odotusarvot ovat todella korkealla. On ostettu kunnon kela, vapa, vieheet, siimat, vaijerit, painot, lisähoukuttimet ja kaikki muut hilavitkuttimet. Nyt tulee kalaa! Tonnikalaa, doradoa ja muuta.Täytyy myöntää, että suuren Tyynen valtameren ylitys tuntuu hienolta mutta hieno on myös tunne, jonka varmasti voi kokea muuallakin… kuvittele itse miltä tuntuisi istua yövahdissa purjeveneessä keskellä suurta merta. Aurinko on laskenut aikoja sitten mutta kuu ei ole vielä noussut. Taivas ylläsi on muuten täysin musta mutta miljoonat tähdet loistavat kirkkaana. On pilkkopimeätä. Muita aluksia tai niiden valoja ei ole näköpiirissä. Lämmin pasaatituuli puhaltaa perän suunnasta juuri sopivasti ja ympärilläsi ei ole muita ääniä kuin veden solinaa veneen liikkuessa eteenpäin. iPodin korvakuulokkeissa soi hiljaa Vangeliksin Bon Voyage. Siinä kyllä monet asiat saavat uutta perspektiiviä. Tiedän, että sen voi kokea muuallakin mutta se tuntui erityisen juhlavalta siellä keskellä Tyyntä Valtamerta.

Kesällä Matkalla AhvenanmaalleErilainen kuva Aurasta